sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Seinäjoen ryhmänäyttely

Aamusta aikaisin lähdin ajelemaan Jämsään ja hyppäsin siellä Sandien kanssa Kaisan kyytiin ja suuntana Seinäjoki ja Hurtta-halli. Sandie pääsi samaan häkkiin Rellan kanssa ja matkan varrelta poimittiin Pietu mukaan.

Vaatetus vähän mietitytti, sillä halli oli maapohjainen ja siellä on yleensä noin 8 astetta lämmintä, joten kunnolliset kengät ja lämmin toppatakki on tarpeen, onneksi hallissa lämpeni päivän mittaan, ettei tarvinnut palella.

Seinäjoella oli tuomarimuutos ja Päivi Eerolan sijaan sheltit tuomaroi Lena Danker. Alunperin oli ilmoitettu 58 aikuista ja 3 pentua, mutta poisjääntejä oli aika paljon.

Sandien seurana oli 10 muuta junnunarttua, ettei ihan yksin tarvinnut olla kehässä ;) Se esiintyi ihan kivasti, korvia näytti hieman paremmin kuin Jyväskylän näyttelyssä, kokoajan parannetaan, kun se rentoutuu kehässä...


14 kk femin. tyttö, jolla oikeat mittasuhteet. Vielä hieman pyöreyttä kalossa. Hyvin asettuneet korvat, hieman pyöreät silmät. Oikea purenta, hieman pysty lapa, tästä johtuen hieman lyhyt kaula. Ikäisekseen hyvä rintakehä, hyvä selkä ja lantio. Kokoon sopiva luusto. Oikea hännän pituus. Kaunisvärinen, hyvinhoidettu, oikealaatuinen runsas karva. Liikkuu hyvällä askelmitalla paimenkoiramaisesti matalalla askeleella.
ERI 4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti