maanantai 14. syyskuuta 2020

Nillan ensimmäinen näyttely

Olisin toivonut, että Nilla olisi päässyt jo kesällä näyttelyyn, olisi saanut kokemusta pentuluokasta, mutta korona sotki kaikki näyttelykuviot, joten tähän näyttelyyn oli tyytyminen.

Nilla on vielä kovin pentumainen, hitaasti kehittyvää sorttia, mutta halusin sille näyttelykokemuksen, näyttelytreenit eivät kuitenkaan ole ihan sama asia, vaikka niissäkin on käyty syksyn mittaan.

Killerille siis, sinne oli siirretty Muuramen näyttely. Sataa tihutti välillä, mutta tuuli ja tuulenpuuskat olivat jäätävät. Moni koira hieman arasteli voimakkaita tuulenpuuskia ja varsinkin, kun ne heiluttelivat tuomariteltan pressuseiniä.

Sellaista Nillakin säikähti pöydällä ollessaan, mutta tuomari Kati Taipale oli aivan ihana, silitti ja rauhoitteli sitä. Nilla ei liikkunut niin hyvin kuin se normaalisti liikkuu, kylmällä kelillä oli varmasti jonkun verran tekemistä sen kanssa, vaikka liikuttelin sitä ennen kehää.

Mutta hei, nyt on avattu Nilan näyttelyt, ei mitään tietoa milloin seuraava, ehkä ensi keväänä, ehtii neiti kehittyä.

"Hieman ujosti käyttäytyvä nuori narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Vielä kovin pentumainen. Kokoon toivoisin kauttaaltaan lisää vahvuutta. Oikean mallinen pää, mutta turhan pyöristyvä kallo ja kuono-osa saa vielä täyttyä. Pyöreät, hieman vaaleat silmät. Hieman suuret ja kevyehköt korvat. Eturinta saa vielä kehittyä reilusti, hyvä rinnan syvyys ja pituus. Niukasti kulmautunut edestä, paremmin takaa. Liikkuun hyvin kapeasti takaa ja edestä, sivuliikkeessä takaliike jää rungon alle."
JUN EH

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Muutoksia

Koirarintamalla tapahtui kevään aikana muutoksia, Olivia ja Shena muuttivat ainoiksi koiriksi perheisiin ja nyt minulla, soopeli-ihmisellä, onkin trikkilauma. En ikinä olisi voinut uskoa, että minun on luovuttava jostain koirastani, mutta oli vaan hyväksyttävä se ja tehtävä koirien parhaaksi päätökset. Laumassa täytyy jokaisella olla oma rauha, eikä niin, että jotkut kyräilevät toisiaan ja tappelevat aina kun silmä välttää.



Nilla on nyt kojoottivaiheessa, turkkia ei ole, vaan pelkkää jalkaa.


sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Vuosi 2019

Blogi on tosiaan ollut todella heikolla päivittämisellä, on ollut niin paljon touhua arjessa, niin tämä ei ole ollut ensimmäisenä mielessä, mutta nyt yritän kirjoittaa useammin, jää tapahtumat paremmin mieleen.

En olisi vuoden alussa uskonut, jos joku olisi sanonut, että minulla on loppuvuodesta vielä 2 uutta koiraa, ehei, ei ikinä, mutta niin ne asiat vaan menivät!



Vuosi siis alkoi Linnin kasvua seuraten ja kävin Shenan kanssa kesään asti rallytokossa. Maaliskuussa Linni kävi Jyväskylän pentunäyttelyissä, se ei käyttäytynyt ollenkaan, vaan oli sitä mieltä, että sinne oli tultu leikkimään muiden kanssa, tuloksena kuitenkin sijoitukset molempina päivinä luokassaan, PEK 4 ja PEK 3


Oikeiden näyttelyiden pentuluokkiin Linni pääsi toukokuussa Äänekoskella, jossa tuomarina oli Päivi Eerola

"7 kk. Avoin ja ystävällinen. Kauniisti edukseen esiintyvä. Kauniisti rakentunut, kevyesti liikkuva narttupentu. Kaunisilmeinen pää. Erinomaiset korvat. Hyvä ryhti. Sopiva luusto. Lupaava karvanlaatu. Mallikelpoinen käytös ja esiintyminen." PEK 1 KP VSP-pentu



Pentuluokissa Linni kävi 5 kertaa, joka kerta sai KP:n, 3xROP, 1x VSP, kerran 2.


Toukokuussa syntyi niin kaunis pentu Kaisan pentulaatikkoon, olin aivan myyty, ei noin ihanaa pentua voi olla olemassakaan! Oliviasta tuli Kaisan ja minun yhteisomistuskoira.



Rallitoko jäi tauolle ja Shenan kanssa aloitin agilityn alkeet ja se oli ihan liekeissä siitä. Ihanaa katsoa, kun koira nauttii ja ITSE kehittyy, mutta olen aivan liian hidas noin nopealle koiralle.



Kesällä jouduin vaihtamaan Linnin toiselle ruualle (ruuansaantivaikeus) ja se alkoi laihtumaan, aloin lisäämään sille rasvaisempia lihoja ja lisäämään nappulan määrää, mutta se pysyi tosi hoikkana ja siitä mainittiin junnuluokan näyttelyissä. Tuomarit sanoivat, että tuo hoikkuus vaikuttaa arvosanaan. Nyt sitten tuo säheltäjä on ollut lihotuskuurilla ihan tosissaan, mutta ei meinaa tarttua kylkiin mitään, kuluttaa sen verran paljon päivän mittaan. 


Elokuussa Taneli täytti 10 vuotta, Savijärven Jari otti kuvan sisarusparvesta Happy Master's päivillä.

Loppuvuosi meni Shenan kanssa agilityn jatkokurssilla, Olivia kävi pentukurssin ja Mustin ja Mirrin pentutreffeillä, Linnin ja Olivian kanssa kävin näyttelytreeneissä.

Marraskuussa syntyi Hannelle pentue, josta olin kysynyt narttupentua ja ihan loppuvuoden viimeisinä päivinä kävin hakemassa Nillan kotiin. 





lauantai 4. tammikuuta 2020

Nilla

Juuri ennen uutta vuotta, kävin hakemassa Nillan (Haloilmiön Nenonilla Näpsä) kotiin. Etenkin Olivian kanssa leikit sujuvat enemmän kuin hyvin. Ei ollut ihan näin pian Olivian jälkeen ottaa uutta pentua, mutta kun kuulin tuosta yhdistelmästä, niin oli pakko kysyä Hannelta, olisiko mitään mahdollisutta saada pentua tuosta yhdistelmästä (Frostice Makeover - Haloilmiön Ihmetyttö).

Kun kävimme katsomassa noita pentuja, ne olivat niin tasaiset, että oli vaikea tehdä valintaa. Sain keksiä nimen- kriteereinä oli, että suomenkielinen, NN-alkuinen ja piirroshahmo. Neiti Näpsä-nimellä varustettuja koiria on useita, mutten tiedä tai ole kuullut yhtään koiraa Nenonilla Näpsän nimellä, joten sellainen siitä tuli ja siitä sai hyvän kutsumanimenkin.



tiistai 24. joulukuuta 2019

Hyvää Joulua!

Blogi on ollut pitkään päivittämättä, mutta yritän saada päivityksiä aikaiseksi alkuvuodesta.
Tämän joulukortin myötä toivotamme

Rauhallista Joulua!


torstai 11. heinäkuuta 2019

Linnin näyttelyt

Linni täyttää viikon päästä 9 kk, joten pentuluokille sanotaan Hei! ja siirrytään junnuihin. Täytyy käydä muutama näyttely nyt myös junnuluokassa, että sille tulisi rutiinia hieman enemmän, eikä se lähtisi kaikkiin leikkiinkutsuihin kehässä mukaan...

Linnillä meni tosi hienosti kevään ja kesän pentuluokat, 5 näyttelyä, joista jokaisesta KP, 3x ROP-pentu ja kerran VSP-pentu,
Päivi Eerolan arvostelu 7 kk+1 pv iässä lämmitti mieltä erityisesti!

"7 kk. Avoin ja ystävällinen. Kauniisti edukseen esiintyvä. Kauniisti rakentunut, kevyesti liikkuva narttupentu. Kaunisilmeinen pää. Erinomaiset korvat. Hyvä ryhti. Sopiva luusto. Lupaava karvanlaatu. Mallikelpoinen käytös ja esiintyminen."




Olivia

Kaisan ja minun kultamurunen, Olivia, Happy Master's Back For Future. Olin ihan myyty tähän pentuun, kun näin kuvia siitä ja kun pääsin livenä näkemään koko pentueen, WAU!! Aivan mielettömän ihanat pennut. Olivia on Kaisan ja minun yhteisomistuskoira, joten se tulee asumaan kummankin luona ja pääsee harrastelemaan kummankin kanssa.