keskiviikko 7. elokuuta 2013

Nokian ryhmänäyttely

Ihania nämä "lähinäyttelyt" ei tarvitse kukonlaulun aikaan lähteä ajamaan, vaan saa ihan rauhassa heräillä. Sunnuntaiaamuna kahdeksan jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Nokiaa ja onneksi oli luvattu mukavaa keliä, joten telttaa en edes viitsinyt ottaa autoon mukaan. Matka kului hujauksessa ja Minttu nukkui uudessa vaaleanpunaisessa ;-) häkissään melkein koko matkan.

Näyttelypaikka oli eri kuin aiemmin, Menkalan pallokentän sijaan kohteena oli Tampereen seudun ammattiopisto, mihin navigaattori opasti oikein hienosti :-)
Auto saatiin parkkiin ihan kehän lähelle, pienten ryhmänäyttelyiden etuna yleensä... ei tarvitse raahata tavaroita pitkiä matkoja, vaan kaikki on lähellä.

Tuomarina Nokialla oli Mari Palgi Virosta ja hänelle oli ilmoitettu 37 shelttiä. Vain. Ehkä osanottoa vähensi samana päivänä oleva Iisalmen KV sekä Turun Shelttikerhon järjestämä open show.
Tuomari oli mukava niin koirille kuin esittäjillekin, arvosteli perusteellisesti.

Seurattiin urosten arvostelua, tuli H:ta, EH:ta sekä ERI:ä, mutta SA:n tuomari antoi korkeintaan luokkavoittajalle, jos sillekään. Narttujen kohdalla sama linja jatkui. Mummoluokassa oli Mintun lisäksi 3 mummelia, Minttu tuli toiseksi ja voiton vei Sirkun Senni, joka oli Rop-veteraani.
Yllätyksekseni myös Minttu sai SA:n, joten päästiin pyörähtämään paras narttu kehään, jossa Minttu sijoittui neljänneksi!

Minttu sai ihanan arvostelun:

"Loistokuntoinen 12-vuotias, hyvin narttumainen & sievä. Sopiva koko & luustonvahvuus. Hyvin kaunis pää & ilme. Erinomainen rungonpituus. Hyvin kulmautunut. Kaunis kaulankaari. Liikkuu tasapainoisesti, hyvin edestä & takaa." VET ERI 2 SA PN 4



Oli todella lämmin päivä, varmaan hellerajaa hipoi, tuntui ainakin siltä, onneksi autossa on ilmastointi, viilenee vähän tehokkaammin ja nopeammin, kuin pelkkä ikkuna auki ajo. Päästiin lähtemään ajoissa pois, niin sitä ehtii katsella nähtävyyksiä matkalla, kun ei ole kiire. Minttu on helppo reissukaveri, ei voi pahoin autossa, nukkuu ajon aikana ja on kuin kotonaan taukopaikoillakin. Ei turhia hötkyile :-)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti