Shenan kanssa olen käynyt rallytokotreeneissä kerran viikossa ja välillä huomaa siellä sen oppimisen pilkahduksia. Shena on pitkärunkoinen, niin jos sitä houkuttaa namilla, niin se vaan venyttää itseään, eikä käytä takajalkojaan, mutta harjoitellaan... Se innostui, kun oli esteitä yhdellä kerralla, niin jäin miettimään, olisko agility sille hyvä lisäharrastus, olisi ainakin erilaista kuin rally.
Shelttiyhdistyksen vuosikokous oli maaliskuun puolessa välissä, ei mitään ihmeellisiä asioita käsiteltävänä, ihan normaali kokous, lopussa palkittiin vuoden sheltit sekä pitkäaikainen sihteeri, joka jäi eläkkeelle tuosta hommasta. Puheenjohtaja Jani jatkoi puhettaan, että seuraava palkittava ei saa jäädä pois työstään ja yllätys oli todella suuri, minua muistettiin näyttelytulosten kirjoittajana!
A4 kokoinen kivilaatta |
Seuraavana viikonloppuna oli Jyväskylän pentunäyttelyt, Linni oli käynyt vain kerran ennen sitä näyttelytreeneissä, joten se ei ihan tiennyt, miten siellä pitää käyttäytyä, meinasi mennä riekkumisen puolelle. Parasta oli, että se suhtautui kaikkeen ihan uteliaasti, kävi rohkeasti haistelemassa isoja koiria ja heilutti häntäänsä kaikille.
Lauantaina tuomarina oli Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
Kuva: Elina Moisio |
PEK 4
Kuva: Elina Moisio |
Sunnuntaina tuomarina oli Kati Taipale. Linni meni todella huonosti hihnassa, mutta pöydällä ja maassa se seisoi hyvin. Linni ihastutti ohikulkijoita taas, tykkäsi rapsutuksista ja eräs vanhempi pariskunta ihastui siihen niin, että olisivat halunneet ostaa sen.
Kuva: Elina Moisio |
PEK 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti