lauantai 6. helmikuuta 2016

Katsaus vuoteen 2015

 
Tammikuu -maaliskuu

Mintulla alkoi olemaan dementiaoireita... Koira, joka ei ikimaailmassa tee sisälle, alkoi minun nähden pissimään sisälle, ei edes ajatustakaan, että olisi pyytänyt ulos! Lääkärissä käytiin, ei mitään tulehduksia, lääkkeet se sai virtsankarkailuun (nukkuessa), jotka tehosivatkin samantien.



Lenkillä oli kamera välillä mukana.

 


 
 
 
Rakas kolmikko koossa
 
 


Maaliskuun lopussa Minttu täytti 14 vuotta.
 
 
Huhtikuu
 
 
Peppi täytti 11 v
 
Kasvattajan peruskurssi oli ollut mielessä jo jonkun aikaa ja kun Keski-Suomen Kennelpiiri järjesti sen, niin ilmoittauduin heti mukaan kurssille. Yksi viikonloppu siinä vierähti Uuraisilla ja loppukoe oli todella helppo, joten ei kun kennelnimeä miettimään.
 

 
 
Huomasin Mintulla ikenessä patin, se leikattiin samalla pois (laitettiin patologille), kun sen hampaat kuvattiin ja todettiin hammassyöpymiä, joiden takia piti poistaa 2 hammasta. Viheliäinen tuo hammassyöpymä, kun se tulee sisältäpäin, sen takia se pattikin (epulis) kasvoi siihen, mutta nyt mummelin hampaat ovat taas kunnossa.
 
 
Toukokuu
 
Vihdoin oli käsillä vuoden ensimmäiset näyttelyt: Peppi kävi Tampere KV:ssä brittiläisen tuomarin Jeff Horswellin kehässä tuloksella ERI 3 SA ja Keuruun näyttelyissä Paavo Mattilan tuomaroimana ERI 2.
 
Kuva: Sirpa Saari
 
 
Kesäkuu
 
Kennelnimen puolto tuli shelttiyhdistykseltä ja sitten odoteltiin FCI:n hyväksyntää... Näyttelyrintamalla oli vain 1 näyttely kesäkuulle: Tuuri. Aivan järkyttävän kylmä ilma, mutta hyvin jaksoi Peppi keskittyä, Elina Haapaniemeltä tulokseksi ERI 3  
 
Heinäkuu
 
Happy Master's kesäpäivillä oli hauskaa ja kelitkin hellivät, lämpöä oli 25 asteen hujakoissa.
 
Kuva: Anne Peräsalo


Minttu 14v 3 kk tutustui ensimmäistä kertaa rallytokoon.


 




Kuva: Tiina P.
Peppi pääsi pyörähtamaan Laukaan näyttelyssä puolalaisen Maciej Kozberin kehässä, tuloksena ERI 2
 
 
Lotasta jouduin luopumaan, oikeastaan aika yllättäen, heinäkuun lopussa... Pitelin sitä käsissäni vastasyntyneenä ja 12 vuotta 9 kk 29 päivää myöhemmin silitin sen pehmoista turkkia viimeiseen hengenvetoon asti. Hyvää matkaa pikkuinen blondi!
 
Lotta (Happy Master's Enchantress) 2.10.2002-31.7.2015
 
 
Elokuu
 
 
Taneli täytti 6 vuotta
 
 


Sivuerikoisnäyttelyssä Peppi oli ERI 4              Kuva: Hanna Pääkkönen


FCI:ltä tuli postia: Minulle on myönnetty kennelnimi Charmwave's!
 
 
Syyskuu-joulukuu
 
Syyskuussa pyörähdin Jämsän Kaipolassa tuomaroimassa match showssa. Harmi kun keli oli niin sateinen!
 
Peppi kävi lähinäyttelyssä Muuramessa, olin flunssassa ja kova kuume nousi näyttelyn aikana, eikä minulla ole pahemmin mitään mielikuvia koko näyttelystä, onneksi Tiina P. oli ottanut kuvia.
Ja Pepille siis luokkavoitto EH 1...
 
Kuva: Tiina P.
 
Marraskuussa Minttu pääsi melkein vuoden tauon jälkeen muistelemaan mitä näyttelykehässä tehdään, eli kävimme Keski-Suomen Kanakoiraharrastajien järjestämässä match showssa. Mummeli voitti ensin veteraanit ja oli lopulta BIS 3. Oli niin nautinto katsoa Minttua, kun se oikein loisti siellä kehässä, siinä on koira, joka nautii kehässä olemisesta!
 
Tanelin sijoituskoti luopui siitä ja herra muutti takaisin kotiin.
 
Vuoden viimeiset näyttelyt meille oli Jyväskylän KV x2 Lauantaina Peppi ERI 3 SA ja sunnuntaina ERI 2 SA eli aika kivasti meni.
 
Kuva: Tiina Karjalainen
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti