keskiviikko 6. elokuuta 2014

2 x Kuopio KV

Lauantai

Sawo Show:ssa olen ollut Mintun kanssa joskus vuosia sitten ja kun tänä vuonna tuli Donna Saltau Australiasta arvostelemaan, niin olihan minun ilmoitettava mummeli sinne. Viimeksi, kun kyseinen tuomari oli Suomessa arvostelemassa reilu 10 vuotta sitten, Minttu oli aloittanut näyttelyissä käymisen 2 kk aiemmin, joten se oli sen 3. näyttely.

Koiristani vain Minttu oli ilmoitettu lauantaille ja sunnuntaille ilmoitin sen lisäksi Sandien. Lauantaina aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja helleraja ylittyi varmasti jo aamupäivällä. Onneksi on häkkituuletin ja Mintun päällä oli märkä pyyhe ja se pysyi ihan viileänä häkissään.



Minttu jaksoi helteestä huolimatta ottaa muutamat hyppy-haukku-hepulit, mutta muuten se esiintyi iälleen sopivalla arvokkuudella, mitä nyt himoitsi lihapullia aivan järkysti :D
5 veteraanimummelin joukosta Minttu sai ERIn ja oli 3. ERI ei ollut mitenkään itsestään selvää, valioluokassakin jaettiin useampi EH.

"13 years and 4 months. Shaded sable bitch of good size bone substance. Pretty head, good ears, good neck. Level topline, good sloup of croup. Moves well for her age, a little close behind." VET ERI 3


Sunnuntai

Sunnuntaiaamuna taas Kuopioon, onneksi oli pilvistä, mutta aurinko yritti pilkistellä pilvien raoista. Tuomarina oli JoSchepers, Alankomaat  Sandie ei ollut oikein esiintymistuulella, kuunteli kyllä minua kehässä ja esiintyi paikoillaan ihan hyvin, mutta jostain syystä ei ollut halukas liikkumaan, vaan oli vähän "perässä vedettävä" vaikka normaalisti se liikkuu kauniisti. Olisiko helle vähän vaikuttanut...

"18 months small fine boned bitch. Very feminine face. Good eyes, ears & teeth. Good under jaw. Could have little more neck. Behind a little bit higher than front. Good chest, good angulations, good coat. Head goes down when moving, a narrow behind. Needs much better show temperament." NUO EH



Veteraanikehässä oli 5 mummelia. Minttu malttoi pitää kaikki tassunsa maassa tällä kertaa, sai ERIn ja sijoittui toiseksi.

"Nearly 13,5 years good looking bitch. Very good in type, feminine face. Good placed ears, good underjaw. Good topline. Good legs & feet. Very nice coat. Very good mover. Congratulations for the condition! Very good temperament for the age." ERI 2



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti